keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

ÖDT Sanna: Häämatkalla

Hauskaa, että häämatkakuvat tulivat nopeammin kuin kuvat valokuvaajalta. On ollut kivaa muistella reissua muita kuvia odotellessa. Tässäpä myös pala Sri Lankan kauneutta Ökömökön blogin seuraajille. :) Sivuissa on käytetty lähes pelkästään Daisy D's Autumn Page Kitin papereita, leikekuvia ja siirtokuvia. Myös Laundry Line Sundress "Life" siirtokuvia on sivuissa käytetty.

It's all about simple pleasures
Lotuksen kukkia näkyi joka puolella ja tähän kuvaan on ikuistettu yksi hotellin aulasta. Kukan violetti hehkui oranssin sävyisellä paperilla ja siirtokuvista löytyi sopiva otsikkokin.


The little things
Paikallinen tori oli mielenkiintoinen ja värikäs paikka. Ostettavaa ei näin turistille juurikaan löytynyt, koska pääasiassa tarjolla oli arkisia tavaroita, hedelmiä ja ruokaa. Kuvattavaa löytyi sitten sitäkin enemmän. Vähän surulliseksi matkan välillä teki se, että köyhässä maassa olot ovat mtä ovat. Tämäkin tori kun oli lähinnä pieniä hökkeleitä junaradan varrella.


Back to the good stuff
Sri Lankassa on norsujen orpokoti! Ihan huikea paikka, jossa pääsi kuljeskelemaan norsujen sekaan ja rapsuttelemaan vapaana olevia norsulapsia. Tämä "vauva" oli jo vähän isompi, tosin ei vielä lähelläkään aikuisuutta.


Ayurveda-keskus
Luonnonkosmetiikkaan ja lääkekeinoihin tutustuttiin ayurveda-puutarhassa useampaankin kertaan. Paperit korostavat mukavasti kuvien sävyjä ja vaikka siirtokuvat olivatkin eri sarjaa, ne sopivat sävyiltään mainiosti. Reissun jälkeen oli pakko uskoa tuotteisiin, niin hyvältä ne tuntuivat tällaisen herkkähipiäisenkin iholla.



Sunset
Auringonlasku sai taustakseen pinkkiä. Lisukkeena Laundry Line Sundress "Life" siirtokuvia ja tarroja omista varastoista. Vaikka eipä tämä kuva olisi tarvinnut mitään ympärilleen.



Tangerine Beach
Hotellissamme oli huikeita yksityiskohtia, joista tämä lamppurykelmä oli yksi esimerkki. Jos tilaa olisi ja yhtä kauniita lamppuja löytäisin, rakentaisin samanlaisen rykelmän kotiinkin. Lamppujen puutteessa täytyy ihastella kuvaa, joka löysi tiensä myös tauluksi kodin seinälle.


Best Thing
Jokunen hääkuva löytyi omaltakin kameralta, joten tunnelmia vihkimisen jälkeen on myös tallennettu. Kuva sai taustakseen So Sophie Charming "Possibilities" Content Geometric paperin ja palan So Sophie Savvy "Brothers And Sisters" Gracious Greenery paperia. Lisäksi tagi ja siirtokuva samasta So Sophie sarjasta. Parin pienen "timantin" ja kynän vedon jälkeen sivu oli valmis. Aika kaunista jälkeä tuli ainakin omasta mielestäni. Sopivaa talvihäiden tunnelmaan. Sarjasta löytyy todella paljon yhteensopivia tuotteita, jotka sopivat moneen juttuun. Meidän hääalbumi tulee olemaan lähes kokonaan So Sophie-sarjaa, kaikki sopii niin hyvin yhteen.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

ÖDT Arja: Kirjanen saranarenkailla

Tässä kirjasessa on läpinäkyvät akryylikannet, joita en ole aikaisemmin käyttänyt. Tosiasiassa kannet ovat akryylisivujen nimikkeellä, mutta ovat 1mm paksuiset ja sopivat myös kansiksi aivan hyvin. Etukanteen kiinnitin Priman itseliimautuvia koristekoukeroita ja DREAM-sana on Dovercraft chipboard stickers-pakkauksesta. Niissä on valmiina kohotarrat kiinnitystä varten, mutta irroitin ne ja kiinnitin 2-puolisella teipillä. Kirjasen ensimmäinen ja viimeinen sivu on My Mind's Eye Life Stories-skräppäyspaperia. Tulostin pari tekemääni digitaalista kuvankäsittelyä ja kiinnitin näille sivuille. Nämä siis näkyvät kirkkaiden kansien läpi. Ensimmäisen sivun kääntöpuolelle leimasin paikan nimelle tai muulle infolle. Muut sivut (12 kpl) ovat tukevaa uusiokartonkia, joten vaikkapa valokuvia voi niihin kiinnittää. Akryylisivuissa oli valmiina kaksi reikää ja lävistimellä tein kaikkiin sivuihin vastaavat reiät ja kokosin kannet ja sivut kirjaksi saranarenkailla.
Ihastuin akryylikansiin ja nämä eivät varmaankaan jääneet viimeisiksi!

Materiaalit ÖköMököstä:
Dovercraft Acrylic Sheets 6" x 6"
Dovercraft Chipboard Sticker
My Mind's Eye Life Story-skräppipaperi
Muut materiaalit:
Sarnarenkaat 20 mm FinnStamperilta
Mustat koristekoukerot Prima Marketing
Digitaaliset kuvat Arja Lavonius
2-puoleista liimanauhaa