maanantai 19. huhtikuuta 2010

ÖDT Anski: Push the button

Kun olin aikoinaan vaihto-oppilaana Englannissa, oli siellä monta ihmetyksen aihetta. Yksi näistä oli liikennevalonapit. Painat nappia, tai et, ei sillä tuntunut olevan paljoakaan merkitystä, vaan siellä sitä seistiin valoissa aina se sama aika. No, siinä odotellessa saattoi sitten kuluttaa aikaa vaikkapa valokuvia räpsien… :D

Värimaailman työhön nappasin valokuvasta. Sivun pohjana on käytetty kellertävää paperia, jonka toisen, banaanikuvioisen puolen käänsin paperin päälle. On hauskaa käyttää kaksipuoleisia papereita tällä tavoin, varsinkin kun puolet yleensä sopivat niin hyvin yhteen.

Räväkkä punainen väri papereissa ja otsikon koristeellisuus olivat mielestäni sen verran hallitsevia, että sivu ei mielestäni kaivannut enempää koristeita. Kaavailin alareunaan pitsiä, mutta en löytänyt mitään tarpeeksi kivanväristä, joten päätinkin käyttää ihan keltaista paperia, jota leikkasin boordileikkurilla. Tarinoinnin kirjoitin koneella ja tulostin samanväriselle keltaiselle paperille. Lopullisesta sivusta tuli mielestäni todella kiva ja pirteä. :)

Tarvikkeet Ökömököstä:
- taustapaperi/punainen paperi: Daisy D’s Bambino Banana
- vihreä paperi: Daisy D’s Autumn Collection Bagatelle Toile
- keltainen paperi: Dovecraft Assorted colours paperipakkaus
- otsikkokirjaimet: Daisy D’s Autumn Collection Reflections Titles pahvikirjaimet

Tarvikkeet muualta:
- dymo-nauhateksti
- akverellimaalia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti