sunnuntai 12. syyskuuta 2010

ÖDT Anski: Bulgaria-minialbumi

Askartelin minikirjasen elokuisesta Bulgarian reissusta. Vai voikohan puhua edes minikirjasta, kun projekti hieman paisui matkan varrella ja lopputuloksena on 15 aukeaman paksuinen albumi. Suurin vaikeus oli nimittäin valokuvien valitseminen kirjaan. Mulla oli ihan liikaa hyviä kuvia, jotka oli ihan ehdottomasti saatava mukaan, joten sivumäärä kasvoi ja kasvoi. Tulostinkin sitten kuvia monissa eri koissa, ja laitoin useita kuvia aina yhdelle aukeamalle.

Yritin koota sivut vähän teeman mukaan siten, että sivulla tai aukeamalla on aina samaa aihetta ja että nuo teemat vaihtelevat läpi kirjan. Esimerkiksi siten, että on vuorotellen maisemakuvia ja ruokakuvia. Tulee vähän enemmän vaihtelua ja toimi tässä tapauksessa paremmin kuin vain ihan aikajärjestyksessä tehty albumi. Varsinkaan kun ei muista mitä tuli minäkin päivänä touhuttua.

Materiaaleina käytin My Mind's Eyen Bloom and grow pakkauksen papereita ja lisäksi valkoista kartonkia. Osa papereista oli kaksipuoleisia, joten siinä sai sivun molemmat puolet pohjan samantien. Osaan sitten kiinnitin toiselle puolelle toisen paperin, tai jätin pohjan ihan valkoiseksi. Leikkelin sivut kokoon 20,5 x 18,5 cm. Ensin ajattelin tehdä albumista neliönmuotoisen, mutta tämä muoto on oikeastaan kivempi, kun saranarenkaat rei'ityksineen kuitenkin syövät vähän tilaa sivusta.

Isoin homma taisi olla valkoisen gesson rätkiminen jokaiselle sivulle läpi kirjan. Kokosin ensin kirjan pääpiirteittän valmiiksi. Teippasin kuvat ja paperit kasaan ja liimailin pitsit paikoilleen ja suunnittelin sivujärjestyksen. (toki muutamia sivuvaihdoksia tuli jälkeenpäinkin) Sen jälkeen pirskottelin maalia jokaiselle sivulle, annoin sivun kuivua sitten vuorostaan pirskottelin sivun toiselle puolelle. Viimeiseksi kirjoittelin tekstit ja liimasin otsikot ja muut yksityiskohdat. Kaikki roiskeet onnistuivat ihan tosi hyvin. Tosin kylpyhuone, missä sotkin, tarvitsi homman jälkeen täydellisen pesun. :D

Kirjasta tuli tosi, tosi kiva. Toiset aukeamat onnistuivat paremmin kuin toiset. Mutta kansiin olen erityisen tyytyväinen ja koko fiilis on kirjassa juuri sellainen kuin ajattelinkin. Koholla olevat napit tuovat kolmiulotteisuutta kirjaan ja samoin maaliroiskeet. Osassa papereista on kohokuviointia itsessään, en tiedä näkyykö kuvista niitä selkeästi, mutta näitä sivuja on tosi hauska hypistellä kun kääntelee sivuja. Esimerkiksi tuossa kannen paperissa ovat nuo lehtikuviot koholla.

Tarvikkeet Ökömököstä:
- paperit: My Mind's Eye Bloom and Grow -pakkauksesta
- napit: My Mind's Eye Bloom and Grow button box
- valkoiset kartongit: Bazzill Basics Embossed Polka Dot White
- kannen kirjaintarrat: American Crafts Thickers Apartment Glossy Chipboard Coffee

Tarvikkeet muualta:
- gessomaalia
- pitsiä
- The girls paperie On holiday die cuts
- Jenny Bowlin Butterfly yellow stickers
- 7 gypsies travel voyage
- pienet kirjaimet: October afternoon mini market stickers: ledger ja green & cream
























1 kommentti: