tiistai 11. tammikuuta 2011

ÖDT Riikka: Vuosialbumi

Vuosi on vaihtunut ja uusi on alkamassa. Aloitin arjen dokumentoinnin viime jouluna kun tein elämäni ensimmäisen minialbumin, ”December Daily”:n. Sen jälkeen halusin jatkaa arjen tallentamista osittain omaksi iloksi, osittain lapsia ajatellen. Saman tyylin jatkaminen, sivu per päivä, ei tuntunut järkevältä. Silloin albumi oli paisunut suunnattomaksi. Päädyin siis ratkaisuun, jossa tein jokaiselle kuukaudelle oman aukeaman – toiselle sivulle kuvia, toiselle tekstiä. Nuo valmiiksi suunnitellut tekstiosiot olivat vaan auttamattomasti liian pienet joillekin tapahtumarikkaille päiville ja välillä taas en muistanut kirjoitella tapahtumia.

Tälle vuodelle päädyin siis tällaiseen taskumalliseen ratkaisuun. Jokaiselle kuukaudelle on oma taskunsa, jonne voi sitten tipauttaa sen kuun tarinoinnit ja tapahtumat journaling-korteilla. Taskuun mahtuu myös kuvia sekä mahdolliset juna- ym. liput ja laput. Vauva-aikaa elävässä perheessä epäilin myös ajan olevan kortilla kovin suuritöisen skräppäämisen tekemiseen, mutta toivottavasti taskumallinen albumi täyttyy kuitenkin tasaiseen tahtiin.

Tarvikkeet Ökömököstä:
- kannet: Bind It All akryylikannet 8x8” sekä Bind It All kannet 8x8” vaaleanruskea
- kansien paperit: My Mind’s Eye So Sophie Charming "Possibilities" Content Geometric Paper ja American Crafts Abode ”Shady Lane” sekä “Crestview Court"
- taskuissa (tammikuusta joulukuuhun):
My Mind’s Eye So Sophie Never Enough ”Daring Dot”
American Crafts Abode “Lake View Court”
My Minds Eye Just Dreamy 2 Brilliant A Boy Is “My Guy / Green Stars”
American Crafts Abode “ Crestview Court”
My Mind’s Eye Penny Lane Tiny Dancer Plie “Dancing Daisies”
My Mind’s Eye So Sophie Simple Things “Thoughtful Flower”
heinäkuu muualta
My Mind’s Eye Penny Lane Free Bird My Friend “Leaves of Love”
American Crafts Abode “Sommerdale Road”
My Mind’s Eye Meadow Lark Dusk “Dark Decorative”
My Mind’s Eye So Sophie Sweet Chic “Focused”
My Mind’s Eye So Sophie Savvy In Love “Petite Red Floral”
- taskujen otsikoissa:
American Crafts Thickers Apartment Glossy Chipboard Cherry
American Crafts Thickers Flat Robbin's Egg
DaisyD ”Chloe Marie”
American Crafts Thickers Flat Sunflower
Diecuts with a view “La Crème” –tarrapakkaus
Citrus epoksiaakkoskohotarrat
American Crafts Thickers Apartment Glossy Coffee
- journaling-lappuina taskuissa: Dovecraft Assorted colours paperipakkaus 2x12"
- taskujen takana olevat journalingkortit: My Mind’s Eyen So Sophie ja Laundry Line -sarjoista
- lumihiutale-ääriviivatarroja
- Dovecraftin lumihiutaleleimasin
- Me and My Big Ideas Sparkles timanttitarrasta leikattuja irtotimantteja
- pinkit kukkanapit: My Mind’s Eye Bloom and Grow nappipakkaus
- siirtokuvat: DaisyD ”Sweet Baby Jane” –siirtokuvakirja, Daisy D ”Botanical Elements”, My Mind’s Eye Meadow Lark ”Dusk”
- haaraniitti: Dovecraft Funky Brads “Christmas Blues”
- varpunen-tarra: Dovecraft Jouluiset 3D tarrat 1

Muuta:
- nauhoja
- maaleja ja leimasinmusteita
- dymonauhaa, sekalaisia tarra- ja chipboardkirjaimia sekä aakkosleimat
- teippejä, nitojaniittejä
- saranarenkaat
- ompeleita koneella
- heinäkuun tasku: Sassafras Life is Beautiful ”Secret Garden”


















4 kommenttia:

  1. tämä vaikuttaa toimivalta ratkaisulta! ihanan ulkonäkönsä ja kohtuullisen kokonsa vuoksi tätä on varmasti kiva pitää näkösällä muistuttamassa lappusten kirjoittelusta ja kuvien lisäilemisestä!

    VastaaPoista
  2. Oi hitto vie. Tällaisia katsoessa aina alkaa nälkä kasvaa syödessä. :D Pitäisiköhän minunkin tehdä vuosialbumi johon sitten tunkaista kaikki nuo valmistuvat sivut. Jotenkin vaan häiritsee vähän kun O syntyi syyskuun lopussa niin vuosialbumeittain laitettuna jäävät muutama ensimmäinen kuukausi vähän yksin. Ja useimmiten tulee skräpättyä aiempia juttuja. Miten olet itse ajatellut, laitatko kuukauden kohdalle silloin valmistuneet sivut vai sivut joiden tapahtumat olivat silloin?

    VastaaPoista
  3. maikko: Albumi on tosiaan tuolla klaffikaapin päällä ja päivittäin (tähän mennessä) on tullut kirjoiteltua.

    visuaalisesti vaativa kottarainen: Valmistuville skräppisivuille mulla on ihan omat, isot 12x12" albumit, mutta voisihan tuonne tulostaa pikkukuvat niistä erillisistä sivuista taskuihin, niin muistaa sitten katsoa lisäjuttuja toisesta paikasta. Kiitos ideasta! :)

    Mutta voithan sinä tehdä "vauvan eka vuosi" tyyppisen albumin, joka ei siis mene kalenterivuoden mukaan?

    VastaaPoista
  4. Joo, mä luulen että ainakin nyt alkuun lähden liikkeelle sillä eka vuosi -idealla ja katsotaan sitten haluanko muuttaa suunnitelmaa. Muutenkin kiinnostaa kyllä kuinka paljon ihmiset tekevät päällekäisiä juttuja. Esimerkiksi nyt on mielenkiintoista nähdä miten Project Lifet ja December Dailyt suhtautuvat tänä vuonna toisiinsa.

    VastaaPoista