torstai 23. syyskuuta 2010

ÖDT Arja: Jouluiset kirjat

Sain ÖDT-töitäni varten mielettömän upean paperilehtiön (200g/neliö) "Dovercraft Noel". Todella hienoja kaikki mallit.Osan voi käyttää muihinkin kuin jouluisiin askarteluihin. En ole vielä joulufiiliksiin koko syksynä päässyt, mutta nämä paperit innostivat vesisateisena päivänä ajattelemaan lähestyvää joulua.
Kaksi BIA-kirjaa tein nyt aluksi. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, ettei papereita olisi malttanut peittää kuvilla ym:lla!
"Tule Joulu Kultainen" tulee jouluisten reseptien tallentamista varten. Keräilen siihen niin leipomis-kuin ruokaohjeetkin. Ovat sitten kaikki samojen kansien sisällä eikä niitä tarvitse etsiskellä erinäisistä vihkosista ja lehdistä. Toiseen kirjasista tallennan Joulun 2010 muistoja kuvina ja teksteinä. Ehkäpä joku joulurunokin sinne tiensä löytää.

Reseptikirjan kannet tein siten, että pohjana on Romakin punainen kartonki ja sen päälle liimasin 2-puolisella liimanauhalla raidallista kartonkia Noel-sarjasta. Tekstin alla olevat stanssasin Big Shotilla, kolmea eri kokoa ja teksti on tulostettu. Puolikkaita punaisia helmiä ja hauska enkeliriipus lisukkeeksi. Pikkuleipurin kuvan reunoja vanhensin ja liimasin sen punaiselle kartongille ja sitten kanteen. Takakannessa on koristeena vain kuva. Sisälehdet (n.20 kpl) ovat tavallista ruutupaperia sen vuoksi, että siihen on helppo reseptejä kirjoittaa.Valkoiset kierteet ovat 5/8.

Joulu 2010-kirjasen kansien pohjana on uusiokartonki ja sen päällä Noel-sarjan kuusi-paperia ja saman sarjan ihanaa vanhanaikaisesti kuvioitua paperia, jonka reunan leikkasin boordileikkurilla. Nimikyltti samalla systeemillä kuin reseptikirjassakin ja punaisessa silkkinauhassa roikkuva pallo on akryyliriipus, jonka alle liimasin jouluisen kuvan sarjan paperista. Sisäsivut (10 kpl) ovat uusiokartonkia. Takakannessa on vain kuusi-paperi ja kierteet tässäkin 5/8.
Dovercraftin Noel on osittain kimalteinen ja värit ja kuviot ovat todella upeat. Olen varma,ettei tämä paperi jää laatikon pohjalle maleksimaan!



Tarvikkeet ÖköMököltä
* Dovercraft Noel paperi/kartonki
*BIA-kierteet valkoiset 5/8
*2-puolinen liimanauha

Muut tarvikkeet
*Romak-kartonki

*Leikekuvat
*Puolikkaat helmet
*Enkeliriipus
*Akryyliriipus


Huom! Noel ja monet muut joulun uudet tuotteet tulevat verkkokauppaamme pian! Saatavilla jo messuilla.



1 kommentti: