perjantai 8. lokakuuta 2010

ÖDT Riikka: Hiekkalaatikossa kuin kotona

Hiekkalaatikossa kuin kotona

Koska edellinen hiekkalaatikkosivu lähti maailmalle, piti aiheesta saada sivu myös kotialbumiin. Kirkkaat värit tuntuvat innostavan näin syksyn väriloiston saapuessa ja American Crafts’n Adobe-kokoelmasta niitä löytyy.
Kuviopapereita rauhoittamaan tein sivun yksiväriselle Bazzill’n kartongille, johon leikkasin palasia kahdesta Adobe-sarjan paperista. Talopaperista puolestaan lähti idea otsikosta, koska taloista tuli mieleen erilaiset kodit.
Otsikkoon halusin ”hiekkalaatikossa” sanan ruskealla ja talopaperin päälle tulevan osion värikkäällä. Onneksi AC:ltä itseltään löytyi väreihin hyvin sopivat tarra-aakkoset. Coffee-aakkostarroissa vaan oli tietenkin kaikki K:t loppu, joten askartelin ne sitten käyttämällä numero 1:iä ja X-kirjaimia. Lopputulos on itse asiassa varsin hauskan näköinen.
Eniten aikaa sivussa vei ehkä tuon journaling-palleron tekeminen, että sain tekstistä pois tuon valokuvan vaatiman alueen. Tulostin pallon talopaperin taustalle, jolloin värimaailma pysyi yhtenäisenä koko sivussa. Harkitsin ensin myös muun muotoisia tarinointeja, mutta lopulta palloidea miellytti eniten.
Koristeeksi piirtelin muutamat ommeljuovat geelikynällä – en taida osata olla ilman niitä, varmaan yli puolessa sivuistani on ommelta jossain muodossa. Lisäksi nakkasin mukaan myös muutaman pienen napin, kun sopivat niin hyvin väriltään sekä kuvioltaan tuohon AC:n paperiin.

Tarvikkeet Ökömököstä:
- keltainen tausta: Bazzill’n Basics Classic –kokoelman ”Mexican Poppy” 12x12 –paperi
- pallopaperi: American Crafts’n Abode-kokoelman ”Orchard Way” 12x12 –paperi
- talokuvioinen paperi: American Crafts’n Abode-kokoelman ”Shady Lane” 12x12 –paperi
- ruskeat kirjaimet: American Crafts’n Thickers Apartment Glossy Chipboard Coffee –aakkostarrat
- turkoosit kirjaimet: American Crafts’n Thickers Flat Robbin's Egg –kuviolliset aakkostarrat
- journaling-lappu tulostettu talokuvioisen ”Shady Lane” –paperin taustalle

Muuta:
- Cosmo Cricketin Tiny Type –tarra-aakkoset
- nappeja






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti