lauantai 4. joulukuuta 2010

4. Joulukuuta Riikan jääkaappimagneetit

Magneetit

Nämä magneetit käyvät pieniksi muistiaisiksi ja tuliaisiksi mihin vuodenaikaan tahansa, kunhan vaihtelee koristeita ja papereita. Pohjaksi käy palapelipalojen ohella mikä vaan tukevampi materiaali, esim. puukuviot tai vaikkapa ihan paksu pahvikin.

Mikäli suunnittelet käyttäväsi vaaleaa paperia, josta palapelin palasen kuviot kuultavat läpi, maalaa palanen ennen aloittamista askartelumaalilla. Anna maalin kuivua. Jäljennä palan muoto skräppipaperin nurjalle puolelle. Mikäli käytät kiinnitykseen liimakalvoa, kiinnitä palanen kalvoa ensin skräppipaperin palaan ja piirrä vasta sitten palasen muoto. Leikkaa kuvio irti hieman piirrostasi pienempänä, sillä piirtäessä palasesta tulee aina hieman isompi. Kiinnitä paperi paikoilleen joko liimalla tai liimakalvon avulla. Myös serviettilakka käy tarkoitukseen.

Käy palasen reunat läpi askarteluveitsellä, mikäli paperi on jostain kohdin vielä palaa isompi. Kuvan kaikkien palasten reunat on hiottu kynsiviilalla. Koristele haluamallasi tavalla esim. leimakuvalla, ääriviivatarroilla taikka leikekuvilla. Voit myös leikata kuvion irti skräppipaperista (kuvan lumiukko) taikka kuviolävistimellä.

Kiinnitä irtomagneetti liimalla palapelipalasen taakse. Itse käsittelin kaikki magneetit lopuksi serviettilakalla, jotta ne kestävät hieman paremmin keittiöolosuhteitakin. Koristeista riippuen, suojauksen voi tehdä myös kontaktimuovilla.

Tarvikkeet Ökömököstä:
Turkoosipaperi: My Mind’s Eye Just Dreamy 2 Dazzling "Girls Only" Born With It Paper
Beigepaperi: My Mind’s Eye The Spider’s Web “Scaredy Cats”
Lumitähti: DaisyD “Polar Bear”
Joulupallonauha: My Mind’s Eye Colorful Christmas “Snowflake Stripes”
Lumiukkohahmo leikattu: My Mind’s Eye Colorful Christmas “Jolly Snowmen”
Jouluisia sanoja –leimasin Hampton Art
Lahjat –leimasinpakkaus Dovecraft
Lumihiutaleleimasin Dovecraft
Ääriviivatarra lumihiutale valkoinen
Huopareunus: My Mind’s Eye Wild Asparagus huopareunustarra, ruskea

Muuta:
vanhoja yksittäisiä puisia palapelin paloja
magneetteja
nappi
pätkä nauhaa

1 kommentti: